To 5.12.2019 JVG - Kokkola - Campus Nights
JVG Kokkola 2019

To 5.12.2019 JVG – Kokkola

PUITA UUNIIN – JVG saapuu Kokkolaan jättimäiselle klubikeikalle!

Helsinkiläisten Jare Brandin ja Ville Gallen muodostama JVG on tällä hetkellä Suomen suosituin yhtye monellakin mittarilla perusteltuna. Duolla on plakkarissaan lukuisia kuunteluennätyksiä striimauspalveluissa, yhdeksän Emma-palkintoa sekä useampi loppuunmyyty areenakeikka. Päättyneenä kesänä he olivat yksi kotimaisten festareiden suurimmista vetonauloista.

Jare ja Ville aloittivat musiikinteon vuonna 2009. Ensimmäisten kappaleiden teemat olivat lähellä parikymppisen rentoa arkea: urheilua, pleikkaria ja hauskanpitoa. Läpimurtonsa kaksikko teki keväällä 2011 julkaistulla “Häissä”-singlellä, joka soi taukoamatta Leijonien ja HIFK:n kultajuhlissa ja valittiin Suomen viralliseksi kesähitiksi.

Parissa vuodessa yhtye löi läpi suomirap-piireissä, mutta ykköspaikan saavuttaminen alakulttuurissa ei riittänyt kunnianhimoiselle kaksikolle. Niinpä taustajoukkoihin haalittiin Teemu Brunilan ja Jukka Immosen kaltaisia säveltäjävelhoja ja vierailijoiksi ykkösketjun pop-tähtiä kuten Anna Abreu, Reino Nordin ja Evelina. Tulokset ovat vakuuttaneet viimeisetkin epäilijät: kappaleista kuten “Hehkuu”, “Tarkenee” ja “Ikuinen vappu” on tullut koko Suomen rakastamia hittejä.

Ahkerana keikkailijana tunnettu JVG kiersi kesällä maan suurimpia festareita Provinssista Ruisrockiin kesäkuussa julkaistun “Rata/Raitti”-albuminsa merkeissä. Kaksikon kuudennen albumin kappaleet ovat vielä tuoreita, kun mittava kiertue jatkuu syksyllä klubeille. Kokkolaan keretään itsenäisyyspäivän aattona torstaina 5. joulukuuta.

Liput

  • S-Etukortilla 26 €
  • Ilman etukorttia 29 €
  • Lippu ovelta 29 €

Ennakkoliput: Lipputoimisto
Ikäraja 18 vuotta

Osta lippu tästä

Info

Campus Nights: JVG + Elias Gould
Torstai 5.12.2019
Kampushalli, Teknologiakatu 8, 67100 Kokkola

Aikataulu

20:00 ovet
22:00 Elias Gould
23:00 JVG